Autoa saa ajaa nyt tavallistakin varovaisemmin. Peruskoulun ekaluokan aloitti hiljattain noin 60 000 lasta, ja liikenteessä kulkee paljon pieniä koululaisia isot reput selässään.

Kaikkien liikenteessä olevien on hyvä pysähtyä hetkeksi ja miettiä; millaiset ovat lapsen valmiudet liikkua liikenteessä itsenäisesti ja miten hyvin itse aikuisena tulee huomioitua muut tielläliikkujat?

Liikenneturvan suunnittelija Laura Loikkanen kertoo, että esimerkiksi koulunsa juuri aloittaneilla lapsilla vaarantaju sekä tilannearviointi eivät ole vielä kehittyneet riittävästi.

Liikennetaidot paranevat pikkuhiljaa. Esimerkiksi osa jo alle kouluikäisistä osaa tunnistaa jo joitakin liikennemerkkejä. Toisaalta tätä vanhemmatkin lapset ovat yhä arvaamattomia ja saattavat juosta vaikka pallon perässä autotielle.

”Lapsi voi tehdä liikenteessä ihan mitä vain”, Loikkanen sanoo.

Vastuu kuuluu vanhemmille

Vanhemmat ovat pienten lasten tärkein esikuva liikenteessä, ja heillä on myös suurin vastuu liikennekasvatuksesta. Vaikka päivähoito ja koulu tukevat kasvatuksessa, vastuuta ei voi siirtää muille.

Loikkasen mukaan liikennekasvatuksen laatu ja määrä myös vaihtelevat suuresti eri päiväkodeissa ja kouluissa. Jotkin antavat liikennekasvatusta kiitettävästi, toiset suhtautuvat siihen nihkeämmin.

”Osassa kouluista ajatellaan, että teemapäivä kerran vuodessa riittää, vaikka näin ei ole.”

Loikkasen mielestä hyvä liikennekasvatus ottaa huomioon lapsen iän, kehitystason ja paikalliset olosuhteet. Sen tulee olla jatkuvaa, järjestelmällistä ja osallistavaa.

”Pienimmille lapsille se on turvallisten toimintatapojen opettamista esimerkiksi näyttämällä, miten ylitetään suojatie. Ei kerrota, että kääntyvä ajoneuvo väistää risteävää liikennettä eikä ruveta opettamaan kärkikolmiota. Lapsen ymmärrys ei riitä siihen.”

Liikennekasvatuksen sisällöt syvenevät ja laajenevat, kun lapsen tiedot ja taidot liikenteessä karttuvat.

”Parhaimmillaan liikennekasvatus tulee esille jokapäiväisessä arjessa. Koulussakaan siihen ei tarvitse varata koko tuntia. Jos luokka lähtee vaikka retkelle tai menee oppitunnilla ulos, asian voi ottaa silloin esille.”

Perustele, älä saarnaa

Helppo tapa antaa liikennekasvatusta on kertoa lapselle, mitä liikenteessä tapahtuu, Loikkanen sanoo.

”Jos huomaa, että joku pyöräilee ilman kypärää, nappaa siitä kiinni. Torumisen sijasta järkevämpää on perustella, miksi kypärä on tärkeä eli mitä voi seurata, jos kypärää ei käytetä.”

Myös autoillessa vanhemman kannattaa puhua liikenteestä lapselleen, joka seuraa takapenkillä kuljettajan toimintaa sekä reaktioita ja oppii niistä.

”Jos ajaa päin punaisia tai kuljettaja pälpättää koko ajan puhelimessa, kyllä lapsi panee sen merkille. Liikennekäyttäytymisen malli tulee suoraan vanhemmilta.”

Lapsen liikennettä koskevan asennemaailman on arvioitu kehittyvän siihen mennessä, kun hän menee kouluun. Siksi Loikkanen korostaa turvallisten toimintatapojen merkitystä pienestä pitäen.

Tärkeää on esimerkiksi se, että liikkeelle ei lähdetä, ennen kuin kaikilla on turvavyöt kiinnitettyinä ja lapsella turvaistuin alla.

”Autoillessa lapselle voi kertoa, että nyt pysähdytään suojatien eteen ja annetaan jalankulkijan ylittää tie. Kun lähdetään valoista, voi sanoa ääneen, että nyt katsotaan vielä, ettei ketään tule mistään.”

Anna auton pysähtyä

Auton ulkopuolella vaarallisin paikka lapselle liikenteessä on juuri tien ylitys. Loikkanen suosittaakin vanhemmille yhtä ohjetta.

”Paras keino pitää perilliset hengissä on opettaa, että tien yli ei mennä ennen kuin auto on pysähtynyt suojatien eteen. Tämä saattaa ärsyttää joitakin kuljettajia, mutta pienen lapsen on vaikea arvioida lähestyvän auton nopeutta. He eivät osaa lukea liikennettä samalla tavalla kuin aikuiset.”

Autoilijat pystyvät parantamaan lasten turvallista liikkumista ajamalla riittävän alhaisilla ajonopeuksilla asuinalueilla sekä päiväkotien ja koulujen lähettyvillä. Sallittua ja suotavaa on myös antaa tien ylitystä odottavalle lapselle käsimerkki, joka kertoo, että ole hyvä, voit mennä.

”Siinä menee muutama sekunti. Kellään ei voi olla niin kiire.”