Autolta halutaan nyt särmikästä ja jopa uhmakasta ulkonäköä. Myös kaksivärimaalaus on nostanut suosiotaan.

Rohkeutta, suoraviivaista asennetta, voimaa ja jopa mahtipontisuutta – näitä piirteitä ilmentävät tämän hetken automuotoilun pää­trendit. Jos vertaat kuplavokkariin tai rättisitikkaan, jotka ovat muodoiltaan pyöreitä ja pehmeitä sekä ilmeeltään niin lempeitä, että niitä tekisi mieli silittää, nykytuotanto on jotain aivan muuta. Räyhäkkä, jopa ärjyvä look on nyt automuotoilussa muotia.

Automuotoilija Timo Suomala sanoo, että kompaktiluokan autotkin muotoillaan tällä hetkellä voimakkaan muskelimaisiksi.

”Voima on sana, joka näkyy vahvasti muotoilussa. Esimerkiksi lokasuojien muodot ovat ulkonevia ja niiden kaaret ovat vahvoja. Keulan ilme voi olla niin voimakas, että se saa auton ikään kuin irvistämään ja murisemaan,” Suomala kuvaa.

Suomalan mukaan Toyotan täyssähköisen bZ-tuoteperheen ensimmäinen tulokas bZ4X osuu juuri tähän saumaan. Sen särmikkyys ja kulmikkuus tekevät autolle määrätietoisen ja menevän imagon. Keulan ajovalomuotoilu on voimakkaasti vaakalinjainen ja ilmanottoaukko on todella iso, samoin kuin takaloka­suojan levenevä muoto. Suunnittelussa on kiinnitetty huomiota auton muotoilun jännitteisiin. Auton hahmo säilyttää liikkeentunnun myös paikallaan ollessaan.

”Kyseessä on Toyotan ensimmäinen täyssähköauto ja näkisin, että rohkealla ja voimakkaalla muotoilulla on haluttu viestittää myös brändin omaa vahvuutta ja oivalluskykyä.”

Yleisesti ottaen sähköautojen muotokieli on Suomalan mukaan ollut yllättävän selkeää ja lineaarista – estetiikaltaan hyvin pelkistettyä.

”Jos mietitään vaikkapa Teslaa, niin sen muotokieli ei ole tulevaisuudesta, vaan enemmänkin 50-luvun urheiluautosta. Mutta moni mieltää sähköautojen rönsyilemättömän selkey­den futuristisena.”

Keulan uudentyyppinen muotoilu on nähtävissä myös RAV4:ssä, jossa kiiltävänmusta hunajakennotyyppinen etusäleikkö ja etupuskurin alaosa erottavat Plug-in Hybrid -mallin itselataavasta hybridimallista.

Provosoiva muotokieli muistetaan

Kun erilaisia autoja tehdään yhtei­sellä, modulaarisella rakenteella, jossa moottori ja voimalinja ovat yhteneväiset, muotoilu on keino, jolla malli erottautuu ja jolla sille luodaan oma identiteetti. Toyotan Yaris Cross on Suomalan mukaan hyvä esimerkki siitä, miten kaupunkiautosta on muovattu maasturin näköinen auto.

”Iso maavara on luotu visuaalises­ti korihelman tummilla muovipinnoil­la ja esimerkiksi lokasuojia on korostettu runsaasti. Tällaisilla seikoilla Yaris Crossiin on luotu kyvykkyyttä ja me­ne­vää asennetta. Auton ulkonäkö lupaa, että sillä voisi painella huoletta metsäpoluille, vaikka todennäköisesti sen hankkinut kuski ei sitä koskaan tekisikään.”

Asenteen lisäksi runsas muotokieli on nyt tyypillistä. Suomalan mukaan Toyota vie rikkaan muotokielen jopa niin pitkälle, että se haastaa katsojaa. Teräviä kulmia ja poikkeavia muotoja täytyy vähän sulatella, mutta usein juuri se tekee autosta kiinnostavamman.

”Auto voi provosoida ja ihmetyttää voimakkaalla muotokielellään, mutta silloin se jää yleensä myös mieleen. Vähän sama homma kuin ihmisten kanssa. Mieleen jäävissä ja huomiota herättävissä ihmisissä on todennäköisesti ollut jotain erityisen miellyttävää tai sitten jotakin todella ärsyttävää,” Suomala summaa.

Luksus houkuttelee aina

Valkoinen, musta, harmaa ja hippusen rohkeammilla tummansininen. Tämä on autojen värikartasto pääpiirteittäin, mutta kausittain sekaan tulee rohkeitakin värejä. Myös kaksi­värimaalaus on nostanut jälleen suosiot­aan, eli auton korissa on erivärisiä pintoja, joilla saadaan näyttäviä korostuksia aikaan.

”Individualismi on yksi aikamme trendi, ja juuri väreillä sekä erilaisilla varusteilla halutaan personoida autoa. Uusien mallien koripinnoilla näkyy nyt runsaasti kirkkaampia ja rohkeudellaan tervetulleita sävyjä. Premium-malleissa on usein tarjolla myös puolihimmeitä versioita.”

Lakattu puu, ylellinen nahka, kiiltävä kromi tai vaikkapa kimalteleva ruusukulta – luksus ja ylellisyys ovat Suomalan mukaan auton varustelussa aina muodissa.

”Luksus on hoteinta hottia aina ja sitä tuodaan esiin muun muassa materiaalivalinnoilla. Luksusautot ovat yleensä myös kookkaampia ja niissä sallitaan näyttäviä vertikaalisia linjoja. Sisätiloissa korostuu huone­kalumaisuus ja arkkitehtuurisuus. Luksusautoihin tavoitellaan seesteistä ja niin viihtyisää tunnelmaa, että halutessaan voisi unohtaa istuvansa autossa.”
Auton ajettavuus, hinta ja kulutusovat tärkeässä roolissa valinnan hetkellä, mutta jos ulkoisista tekijöistä täytyisi valita yksi, Suomalan mu­kaan se on keula.

”Kun kuluttaja tutkii autoa autokaupassa, hän pysähtyy yleensä keulan kohdalle puntaroimaan. Keulan merkitys on sinänsä hassua, sillä emme koskaan ajaessamme näe sitä itse. Mutta keulan ulkonäön antama viesti vastaantulijoille on se, mikä päätökseemme vaikuttaa.”