Joko minulla on ilmiömäinen muisti, tai sitten jokainen mies vain muistaa kaikki allaan käyneet menopelit. Tässä oma 80-luvun listani: kolme Opelia, kolme Fiatia, kaksi Datsunia sekä yksi Mini, yksi Lada ja yksi Ford. Kaikki autoni olivat enemmän tai vähemmän ikivanhoja, ruosteisia romuja, kunnes päähäni nousi sen yhden tuottoisan sarjan tekemisen myötä tankillinen kusta. Oli tullut aika alkaa elää herroiksi, ja sellainenhan ei onnistu ilman uudenkarheaa maastoautoa.

Ensimmäinen hankkimani maastoauto oli Toyota 4Runner. Eikä mikä tahansa malli, vaan se toisen sukupolven versio, joita valmistettiin vuosina 1989–1995. Sitä oli saatavana kahdella eri moottorivaihtoehdolla. 2,4 litran turbodieselinä ja 3,0 litran V6-bensamoottorilla. Jokainen voi arvata, kumman suuruudenhulluuteensa kompasteleva nuori keikari valitsi. Tietenkin sen kolmelitraisen ja vieläpä automaattivaihteisena.

Olihan se hulppeaa huristelua, mutta karu arki alkoi loiskuta silmille, kun huomasin olevani jatkuvasti kiinni letkunvarressa. Tuohon aikaan minulla oli myös pahana tapana vetää kuivat eli ajaa tankki niin tyhjäksi kuin mahdollista, joten uskaltaisin lyödä viiden tähden sushi-illallisen vetoa, että maastoautossani oli vain 42 litran tankki, sillä sinne lorisi aina lähes tarkalleen tuo määrä kallista bensaa.

Kolmelitraisen veekutosen tankin koko olikin asia, josta jouduin reklamoimaan auton minulle myynyttä liikettä. Pystyin nimittäin hädin tuskin porhaltamaan Helsingistä Tampereelle yhdellä tankillisella. Ongelma ei kuulemma ollut tankin lilliputtimainen koko suhteessa muhkealla moottorilla varusteltuun maastoautoon, vaan nuorenmiehen kaasujalan raskaus. Tätä tekstiä kirjoittaessani olen kääntänyt koko internetin ylösalaisin, ja tutkimusteni tuloksena kaikkialla väitetään, että tuon kärryn tankin koko olisi ollut 66 litraa. Saatanallisesta kulutuksesta päätellen sen todellisen koon on kylläkin täytynyt olla 66,6 litraa.

Vaikka talouteni oli jo valmiiksi kuralla, oli minulla sentään vielä sen verran virtsan lisäksi järkeä päässäni, että ymmärsin mitä pikimmiten yrittää päästä eroon tästä itseänikin pahemmasta juoposta. Vaihtoautomyymälöissä en kuitenkaan tohtinut paljastaa todellista syytä vaihtohaluilleni, vaan sopersin jotain liian ahtaasta penkistä kaltaiselleni järjenjättiläiselle. Lopulta sain veivattua kannaltani rahallisesti erittäin huonot vaihtokaupat, ja alleni vaihtui toinen japanilainen maastoauto. Se olikin sitten sellainen härveli, jonka suunnittelijalle oli annettu vain kynä ja viivoitin ja pyydetty käyttämään alle kouluikäisen mielikuvitusta. Käykää katsomassa netistä, miltä näyttää 90-luvun alun Isuzu Trooper -mallisto, ja kuvitelkaa minut polleana ja pyöreäposkisena istumaan sen sisälle. Siinä keskikaljan aiheuttama turpea pyöreys ja japanilainen kantikkuus kohtasivat zeniläisessä harmoniassa toisensa.