Tielle ryntäävä hirvi, kauris, peura tai poro on yksi autoilijan pahimmista painajaisista. Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen neuvoo, miten kolarilta voi välttyä.

Tarkkana tiellä

Suomessa raportoitiin vuonna 2020 runsaat 14 000 riistaonnettomuutta eli päivässä liki 40.

Valtaosa kolareista tapahtuu aamu- ja iltahämärässä tai pimeässä. Suurin riski joutua hirvikolariin on tunti auringonlaskun jälkeen kaksikaistaisella päätiellä. Hirviaidat vähentävät todennäköisyyttä törmätä eläimeen.

Kellonaika ja reitti kannattaakin ottaa huomioon ajomatkaa suunnitellessa.

Säädä sopiva ajoasento

Ajoasennon oikeilla säädöillä hirvikolari saattaa olla kokonaan vältettävissä, koska hätäjarrutus ja mahdollinen väistö onnistuvat nopeammin, varmemmin ja tarkemmin.

Istuimen korkeus on sopiva, kun kuljettajan silmät ovat tuulilasin puolivälin korkeudella. Tällöin kuljettajan päälaen ja auton sisäkaton väliin jää usein parikymmentä senttiä tyhjää.

Jos hirvi kaatuu auton katolle ja painaa kattoa alaspäin, on todennäköisempää, että oikealla korkeudella istunut kuljettaja pystyy kävelemään kolarin jälkeen.

Polven pitäisi puolestaan jäädä koukkuun, kun jarrupolkimen painaa pohjaan. Samoin käsivarsien tulisi olla koukussa pidettäessä ratista kiinni.

Ota varoitukset vakavasti

Hirvieläimestä varoittavan liikennemerkin nähdessään on tärkeää tehostaa havainnointia eli suunnata katse kauas eteen ja tarkkailla muun liikenteen lisäksi erityisesti tienvarsia.

Varoitusmerkit on pystytetty paikkoihin, joissa eläinten tiedetään liikkuvan. Mitä aiemmin kuljettaja havaitsee eläimen, sitä enemmän jää aikaa toimia.

Alenna ajonopeutta

Mahdollisuudet havaita eläin ja välttää törmääminen ovat huomattavasti paremmat 80 kilometrin tuntinopeudesta kuin 100 kilometrin tuntinopeudesta.

Alhaisempi ajonopeus antaa aikaa havainnointiin, arviointiin, ajatteluun ja toimintaan. Jos onnettomuuteen joutuu, pienemmästä vauhdista seuraukset ovat todennäköisesti vähäisemmät.

Käytä valoja fiksusti

Ajovalojen puhtaus ja tehokas käyttö ehkäisevät niin ikään kolareita. Kaukovaloja tulisi käyttää valaisemattomilla tieosuuksilla hämärässä ja pimeällä aina, kun muu liikenne sallii.

Huomionarvoista on, että toimiva polttimo vaatii ympärilleen puhtaan umpion. Auton valonpesurit eivät kaikissa olosuhteissa riitä puhdistamaan umpiota. Siksi valoumpioiden ulkopinnat olisi hyvä pestä säännöllisesti.

Pidä tuulilasi puhtaana

Tuulilasin likaisuus ja kehno kunto hankaloittavat eläinten havaitsemisesta entisestään. Lasi pitäisi puhdistaa säännöllisesti, vähintään kerran kuukaudessa, myös sisäpuolelta.

Tuulilasin sisäpinnan likaantumista pystyy ehkäisemään esimerkiksi vaihdattamalla raitisilmasuodatin huollon yhteydessä. Lasi voi olla myös naarmuuntunut, jolloin sen vaihto on ajankohtainen.

Uudesta autosta lisäturvaa

Uusi auto on yleensä vanhaa turvallisempi. Autojen kattorakenteet ovat nykyautoissa vahvempia kuin vaikkapa 1980- ja 1990-luvulla valmistetuissa malleissa.

Väistä oikein

Yleinen ohje on, että hirvi tulee väistää perän puolelta. Näin ei aina ole.

Perän puolelta väistämistä puoltavat faktat, että hirven etupää on painavampi ja pää sarvineen saa aikaan pahaa jälkeä työntyessään tuulilasin läpi. Hirvi ei myöskään kovin usein käänny ympäri ja palaa tulosuuntaansa.

Toisaalta, jos eläin juoksee vasemmalta eli vastaantulevien puolelta ja samaan aikaan edestä lähestyy ajoneuvo, perän puolelta väistäminen ei välttämättä ole järkevää.

Koska kuljettajan pitää hahmottaa kokonaistilanne ja tehdä päätös sekunnin murto-osassa, kannattaa toimintamalli miettiä jo etukäteen.

Lataa porosovellus

Lapissa autoillessa myös porokolarit ovat mahdollisia. Älypuhelimeen saa ladattua Porokello-sovelluksen, joka varoittaa havaituista poroista. Liikenne- ja viestintäviraston mukaan sovelluksen on todettu vähentävän porokolareita.